Kusessa
Hieman erilainen blogikirjoitus minulta tällä kertaa. Tapahtuma on tosi ja tapahtui aivan hiljattain.
Käväisin reissussa, jonka yhteydessä vierailin Tampereella. Ihan kiva paikka. Juttuni ei kuitenkaan varsinaisesti liity kaupunkiin, vaan sen rautatieaseman julkisiin vessatiloihin. Ollessani kaupungilla minulle nimittäin iski aivan käsittämätön tarve virtsata, eli suomeksi pahemmanlaatuinen kusihätä. Ja tämä muuten oikeasti oli jotain aivan muuta; rakkoni tuntui kirjaimellisesti olevan räjähdyspisteessä ja kuonanesteen sisällä pitäminen aiheutti kiusallisen punanaamaisuuden lisäksi aivan helvetin kovia kipuja. En uskaltanut painaa alavatsaani – sekin nimittäin sattui. En tiedä onko rakkoni koskaan ollut näin täynnä, ja minulla jos kellä on kokemusta pahanlaatuisista virtsahädistä, ja pahinta tietysti oli että tämä tapahtui minulle lähes täysin vieraassa ympäristössä. Ainoa paikka josta tiesin varmasti löytyvän vessan, oli rautatieasema. Kävelymatka ei ollut pitkä, mutta sitäkin kiusallisempi ja kivuliaampi. Päästyäni lopulta asemalle ja löydettyäni miesten vessan olin jo huokaista helpotuksesta. Tietysti vessa oli maksullinen, mutta ei hätää, minulla oli kolikoita matkassa. Suurempi yllätys kuitenkin oli, että vessaan kelpasivat ainoastaan yhden euron kolikot. Hädissäni tutkin lompakkoani. Kahden euron, viidenkymmenen sentin, kahdenkymmenen sentin, kymmenen sentin ja viiden sentin arvoisia metallipyörylöitä ei tarvinnut pahemmin etsiä. Vaan oliko euron kolikoita? Niinpä niin, se ainoa käypä maksuväline julkiseen vessaan ja lompakko näyttää eioota. Sanomattakin lienee selvää, että tässä vaiheessa kusihädän aiheuttama paniikki sai seurakseen erittäin vahvan vitutuksen.
En yleensä nauti siivottoman tekstin tuottamisesta, mutta seuraava pätkä kuvaa melko tarkasti tuntemuksiani kun tajusin, etten pääsisi tuskastani eroon vielä pitkään aikaan. Pääni täyttyi kysymyksillä. Kuka helvetti keksi, että julkinen vessa ottaa vastaan VAIN YHDENLAISIA kolikoita? Mikä helvetin suunnitteluratkaisu tämä on olevinaan? Käsittämättömän paska ainakin, jos ei muuta. Limsa-automaatit hyväksyvät ties mitä hiluja, mutta vessaan kelpaa vain yksi ja ainoa? Mitä järkeä siinä on, että minulla on mukanani kahden euron kolikko, mutta en pääse vessaan sisään koska se on arvoltaan liian suuri? Mielestäni on ylipäätään erittäin kyseenalaista pyytää maksua kusemisesta ja paskomisesta, koska ne ovat tarpeita, eivät huvituksia. Hätätilanteessa olen kuitenkin valmis joustamaan periaatteista ja luopumaan kolikosta välttämättömien menojeni hoitamiseksi. Siinä vaiheessa kun kolikoiden suhteen aletaan nirsoilla ja rajataan vaihtoehdot tasan yhteen, tekisi mieli vain kusta ympäri seiniä ja vääntää tortut katukiveykselle. On yksinkertaisesti todella julmaa ja edesvastuutonta suunnitella käymälä, jossa asioiminen vaatii minkäänlaisten tarkempien säännösten noudattamista. Vaan kaikesta huolimatta Tampereen rautatieaseman vessa sanoi ihan pokkana päin naamaa, että sisään ei ole asiaa ilman oikeanlaista kolikkoa. Kuse housuihisi.
Pidättelin purkautumispisteessä jo kauan ollutta suihkua naama punaisena asemalla siihen asti, että junani saapui. Tähän meni pari tuntia. Yritin pariin otteeseen pissiä mukanani olevaan tyhjään pulloon, mutta en löytänyt mistään silminnäkijöistä vapaata paikkaa. Kaupungille en uskaltanut lähteä vessaa etsimään, koska seutu oli vierasta ja hätä edennyt niin vakavaksi, etten uskaltanut ottaa yhtään ylimääräisiä askeleita tai toisinaan edes nousta ylös penkiltä. Hommaa vaikeutti se, että jossain vaiheessa joukkoon liittyi myös hieman lievempi, mutta kusihätään yhdistettynä yhtä kaikki melko hälyttävä ja merkittävästi tuskaa lisäävä ulostamisen tarve. Koko ajan mielessäni pyöri miten paljon mukavammaksi tilanne olisi kääntynyt, jos tuon syrjintää harrastavan julkisen vessan suunnittelija olisi edes hetkeksi pysähtynyt ajattelemaan muita ihmisiä. En tiedä mikä vain yhdenlaisten kolikoiden hyväksymiseen maksuvälineenä oli syynä, mutta sen voin sanoa ettei se syy voi olla kuin huono.
En ole varmaan koskaan eläissäni ollut niin helpottunut kuin siellä junan pöntöllä istuessani, kusten ja paskoen oikein sydämeni kyllyydestä. Kokemus tämäkin.
Miks et menny vaihtaa niit kolikoit johkuu kauppaa?
Varteenotettava ehdotus, joka kävi itsellänikin mielessä. Vaan kuten sanoin, seutu oli minulle vieras, ja kusihätä lisäksi niin kova etten uskaltanut liikkua vähänkään pidempiä matkoja – kusen pidättely kun on huomattavasti vaikeampaa liikkeessä kuin paikoillaan. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin kyllä varmaan päässyt vähemmällä mikäli olisin toiminut mainitsemallasi tavalla, mutta paikan päällä puntaroin paikallaanpysymisen turvallisemmaksi vaihtoehdoksi.
Leffa-arvostelut eivät oikein maistu kun en (varsinkaan uusista) elokuvista ole yhtään kiinnostunut, mutta tästä tekstistä nautin.
Itse olisin ehkä vastaavassa tilanteessa hetkeksi hylännyt yksinäisen hikikomorin tien ja yrittänyt tilannetta selittäen ostaa kahden euron kolikolla joltakulta muulta asemalla olleelta euroa. Toisaalta kaukaa se on vesikin makeampi ja voin vain kuvitella miten mainiota oli kaiken kärsimyksen jälkeen vapauttaa kaikki kerralla, vieläpä ilman välitöntä maksua.
Kiitos kommentista. Totta puhuen en enää muista, kävikö ehdottamasi toimintatapa mielessäni paikan päällä mutta näin jälkikäteen ajateltuna kyseessä olisi aika luonnollinen ratkaisu. Toisaalta olen ainakin yksin liikkuessani sosiaalisesti vammautunut, vaikken haluaisi olla, ja keskustelut ventovieraiden ihmisten kanssa tuntuvat usein epämiellyttävän kiusallisilta. Tässä tilanteessa luultavasti vielä enemmän, sillä jatkuvia ponnisteluja vaativa virtsanpidätys olisi luultavimmin vaikuttanut melko merkittävästi puhetyyliini ja elekieleeni. Mutta kieltämättä vähemmällä olisin päässyt.
[...] osaa sanoa pitäisikö minun olla tyytyväinen ylipäätään päässeeni sisälle asti vai aikaisemmin tänä vuonna samaisen kopin suututtaman Tapzan iloita säästämästään eurosta. Eronamme on kolikon lisäksi se, että hän sai luultavasti [...]